Ihan ensin hienot uutiset, eli Pihla kävi 6vko kontrollikuvissa polvileikkauksen jälkeen. Luutuminen oli lähtenyt hyvin käyntiin ja nivelpinnat siistit, ei nivelrikkoa! Olen kyllä syöttänytkin sille kaikenmaailman glukosamiinit, MSM ja hainrusto-vihersimpukkakapselit. Viime viikolla kävimme myös fysioterapeutilla ja kokeiltiin vesikävelyä. Vesikävely ei ollut kyllä Pihlan juttu...Mutta muuten fysioterapeutti kopeloi Pihlaa läpi ja löysi vain aivan pienet jumit rintarangan kohdalta ja lanteesta. Varsin hienosti siis! Polvileikatuilla on kuulemma yleensä paljon enemmän toispuoleisuutta ja jumia, Pihla oli oikeastaan jopa hyvin suora ja symmetrinen lihaksistoltaan. Ollaan tehty pieniä juttuja kotona Pihlan kanssa- treenattu liikkeestä seisoa, kapulan pitoa ja muistellaan keppien ilmaisua jälkeä varten Keppien ilmaisu olkkarissa on Pihlasta niiiiiin kivaa, häntä vaan vispaa! Nyt  voitaisiinkin jo siirtyä peltojäljelle. Remmissä vielä 10vkoa, mutta kaikenlaista saa jo tehdä muuten.

 

Sitten Milaan. Milan lonkkakuvat tulivat kennelliitosta A/A, hienoa! Silmät peilattiin terveeksi. Aloitimme uuden harrastuksen, josta jo talvella haaveilin, nimittäin viesti. Eka kerta meni vähän siihen ettei Mila ihan tajunnut mitä ollaan tekemässä, vaikka juoksi kyllä innoissaan, siltähän ei motivaatio lopu tehtiin mitä vaan. Seuraavalla kerralla harjoittelimme tuuli-ilmaisuja ennen treeniä jotta jälkikoira tajuaisi että ilmastakin voi ottaa hajuja Mila ei hirmusti välitä vieraista, joten yllätys oli suuri, kun maalimiehet kiinnostivatkin sitä. Seuraavaksi päästiin viestiä treenaamaan. Tehtiin vähän helpompi tehtävä kuin ekalla treenikerralla. Viisi lähetystä kuitenkin kuten kokeessakin. Jäin itse pisteeseen A ja Jasu lähti pisteelle B (ja C ja D). Mila ampui hirveää vauhtia eikä oikein superherkutkaan maistunut kun pääasia Milan mielestä taisi olla kovaa juokseminen. Duracell-pupu, aina valmiina tekemään täysillä

 

Sitten vielä vappuleiriltä kuvia, kuvat on ottanut Susanna Tikka ja maalimies Turkka Eksymä. Loistavaa kun välillä purettaa vieras maalimies ja Turkka oli todella hyvä ja antoi hyvin neuvoja keltanokka ohjaajalle. Mila oli tietysti vihainen!

'

Maireen näkönen ohjaaja

Kuinka syvälle kurkkuun hihan voi saada?