Nyt kun Pihla on ollut vapaa pari viikkoa, oli hyvä korkata ensimmäinen toko-koe 7.8. Harmillisesti jäi II-tulokseksi ja kirjaan selityksiä myöhemmin jos jaksan. Sen verran selittelen, etten ollut tajunnut treenata koskaan hiekkakentillä. Pihla on herkkä koira, enkä ollut tajunnut millaiset herneet se ottaa hiekkapohjasta, kun aina ollaan treenattu nurmella. Pihla ei suostunut edes oikein istumaan perusasentoonkaan. Paikallaanmakuu ja liikkeestä maahan meni plörinäksi. Liikkeestä maahan oli meidän vahvin ja 100% varma liike. Juupa juu, aina oppii uutta Muuten Pihla pelitti erinomaisesti. Minua jännitti, mutta Pihla toimi kuten aina muutenkin. Toko tuomari ei arvostanut pk-seuraamista. Sen tiesinkin etukäteen. Sanoi, että kympin arvoista ellei koira koskisi ohjaajaan. Minusta Pihlalla on hieno seuraaminen, se ei edes poikita

 

Pihla kokeili myös uutta lajia, viestiä. Milan kanssa ollaankin jo tutustuttu lajiin, mutta olin varma että Pihla ei irtoa mun luota. Vaan toisin kävi! Pihla oli ihan super, irtosi täydellisesti ja paineli kuin hullu pisteeltä toiselle. Tuli myös kokeiltua eilen Pihlan oletettu paukkuarkuus ja eihän se sitä sitten ollutkaan. Talutin Pihlaa kentän laidalla "pissalenkillä", kun kentällä ammuttiin. Pihla ei siis ollut edes "vietissä". Aavistuksen reagointia näkyi hännän asennossa, mutta se ei laskenut mitenkään merkittävästi. Aika super! Ehkä pk-lajit eivät olekkaan unohdettu meidän osalta. Pitäisi vaan saada hypyt kuntoon jossa tietysti on iso työ. Alokasjälki alkaa olla kunnossa että sen puolesta voisi mennä.