Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
 

Pähkinänkuoressa

14.11.2011 - 20:46

Pihla on edelleen saikulla ja odottaa valitettavasti tuomiota siitä, joutuuko leikkaukseen. Me ei siis treenata, päivitykset koskee Milaa.

Tottis: Tauolla muuten, mutta tiistaisin hallivuoro. Kotona on vähän tehty namin kanssa kapulan luovutusasentoa, tämä seuraavaksi hallivuorolla, sekä myös hypyttämistä. Koetottis kuntoon hitaasti mutta varmasti. Ja me varmasti pidetään kyllä ihan oikeakin tottistauko talvella!

Jälki: Tiivis harjoittelu loppusyksystä on tuottanut tulosta! Olen muutaman viime kerran aikana hoksannut jotain ohjaamisesta ja yhteistyö on alkanut sujua. Jälkeä 500-600 askelta, namit 1-10 askeleen välein, kulmat tyhjiä, 2-7 kulmaa, puoliympyrää, 1-2 esinettä. Ja tahtomatta ehkä sata harhaa...

Viesti: Kävimme TKK:n viestitreeneissä sunnuntaina. Kouluttajina on hyvin pätevää porukkaa, joten kaikki vinkit korvan taakse! Paljon, paljon asioita jäi käteen mitä työstetään koetilannetta varten. Saatiin myös kehut hienosta pohjatyöstä ja kehoitus mennä ensi keväänä kokeisiin. Saa nähdä koska, mutta tavoite olisi kyllä ensi vuodessa!

Purut: Alkeellista hallintaa. Koira sivulle, josta kierrä-käsky. Tästä taas sivulle ja kierrä. Myös vähän seuraamista. Mila oli melko hieno! Vartiointi on tiivistä, haukku erinomainen, nyt pystyy istumaankin. Ihan näyttävä pieneksi nartuksi. Lisäksi Milan palikat pysyivät kasassa uudesta asiasta, hallinnasta huolimatta. Seinäpuru ensimmäistä kertaa tällä kaudella ja hallinnan jälkeen, ei mitään ongelmaa. Siellä se apina roikkui vaikka vähän itsekkin vaikeutin tehtävää vetämällä seinätuesta ilmaan. 

Tässä kuvassa tehdään ihan vaan tottista, eli Mila haukkuu minulle.

 

Jälkipyrähdys ennen talvea

05.11.2011 - 12:37

Pihla on ollut muutaman viikkoa sairauslomalla. Nyt on tärkeintä että saadaan ruskea prinsessa kuntoon, vaikka harmittikin että tämän päivän toko koe jäi väliin ja samalla TK1 koularin mahdollisuus. Aina ei voi voittaa ja onhan meillä ihan hieno syksy takana! Nyt on harmilliset pitkät antibioottikuurit edessä, mutta toivon että vältetään leikkaus.

Mölppis on BH:n jälkeen viettänyt vapaata tottiksesta. Käväistiin hallilla tiistaina, ainut kerta kun ollaan tottista tehty. Voi että oli pieni koira aivan into piukeena, ei meinannut nahoissaan pysyä kun oli niin kivaa Otettiin pätkä seuraamista ja vasemmalle kääntymistä, yritin kiinnittää huomiota kävelyrytmiin jottei Milan tarvitse pomppia. Ei poikittanut ja rytmikin löydettiin. Luoksetuloja muutama ja sitten patukan pitoa (esiharjoituksia kapulan pitoon).  Pitäisi kai talvella saada nouto kuntoon, mun todella suosikki. Mutta pääasia että Mila tekee ihan älyttömän hienoa työtä tottiksessa, tekee kaikkensa. Loppu on ihan täysin kiinni siitä kuinka paljon minä mokaan.

 

Jäljellä oli tosi pitkä tauko Milan kanssa ennen BH koetta kun keskityttiin siihen niin täysin. Nyt ollaan sitten korvailtu tätä ja tehty jälkiä. Viimeiset pari on ollut n.500 askelta 2-4 kulmaa, tyhjiä 1-10 ja kulmat ilman nameja. Meidän ongelma on vauhti. Minä en vain osaa ohjata jäljellä, tiedän että koira on super ja luonnostaan hyvä jäljestäjä. Katsotaan saataisiinko "koutsi" vielä tänä syksynä ohjaamaan Milaa kerran vai meneekö ensi kevääseen. Mainittakoon vielä, että päästin huvikseni viime ja edelliskerralla Milan vielä vapaaksi jäljen jälkeen ja tyyppi jäljesti uudestaan koko jäljen alusta loppuun, rauhallisemmin, tiiviimmin ja todella hienoa työtä tehden. Masentavaa, se kertoo vain siitä että minä teen narunpäässä jotain väärin kun koira pystyy tekemään noin loistavaa itsenäistä työtä. Tulipahan myös todettua että 1000 askelta ei ole tuolle jälki eikä mikään. No, kun kerran koirassa ei ole mitään vikaa niin piiskaa minulle sitten ensi keväänä Ilmaisut ovat myös työn alla, mutta niissä ei oikeastaan ole mitään ongelmaa. Mila ilmaisee varmasti, suoraan ja nopeasti, toki aina voi olla nopeampi. Tämä on hassua, koska varsinaisesti opetin ilmaisut erikseen jäljeltä ehkä parin treenin avulla. Pihlalla vastaavaa on tahkottu ehkä satoja kertoja...Vaikka sen ei tarvitse olla edes suora tai nopea metsässä.

 

Viestitreeneistä on ollut myös taukoa, muutamia kertoja syksyn ajalta. Viikon päästä on TKK:n viestitreenit mihin mennään ensimmäistä kertaa, siellä on todella pätevä porukka ja vähän jänskättää kun itse on aivan aloittelija. Odotan että saadaan hyviä vinkkejä tähän mielenkiintoiseen ja erittäin hauskaan lajiin! 

Niin ja ollaan me puruissakin käyty. Mila on oikein etevä pieni koira. Ollaan nyt harjoiteltu vartiointia mikä pitäisi suorittaa istuaaltaan. Liian vaikeaa apinalle jonka mielestä parasta on pomppia. Myös ohi  juoksuja ja pitkä liike  niin että edessä on este. Mila pomppasi esteeltä hihalle kuin vettä vain ja hihan kanssa vielä varmuudeksi esteen yli takaisin päin

Canicross Janakkala 23.10.2011

31.10.2011 - 14:33

Tuleepa nyt ihan hassussa järjestyksessä kun Canicrossit oli ennen MH kuvausta Joka tapauksessa, Jasu ja Mila kävivät korkkaamassa ensimmäisen canicross kilpailunsa viikko sitten Janakkalassa! Luokka oli yhdistetty harrastussarja/DCMV. Ilmoitin vielä harjoituksen puutteen ja nuoren koiran takia mielummin lyhyemmälle 3km matkalle kuin 5km. Pyörällä pitempi matka olisi ehkä onnistunut, mutta Mila on sellainen "runttaaja" juostessaan, että se ei säästele itseään ollenkaan. Vaarana sitten hitaampaa juoksijaa vetäessä on maitohapoille meno ja itsensä piippuun juokseminen. 3km oli hyvä matka ja koira oli iloinen ja naama vaahdossa maalissa Talvella jatketaan hiihtäen ja kukaties jos saataisiin ensi vuonna pyörä?

Sijoitus oli ekoissa kisoissa hyvä, 2/5, 3km ajalla 11.01. Olin oikein tyytyväinen! Lähtö sujui paremmin kuin uskalsin toivoa. Pelkäsin jäätävää mölinäkonserttia, mutta Mila pysyi juuri ja juuri nahoissaan. Jasu sanoi, että aikaan jäi jonkin verran varaa, Mila veti suurimmaksi osaksi hyvin, mutta on kuulemma kotona ollut parempiakin kierroksia. Tietysti ekaa kertaa vieras rata ja paljon koiria. Lisäksi radalla oli haahuillut ylimääräisiä Maireja koirinensa joista Mila oli kiinnostunut kesken matkan...Mutta olen niin ylpee molemmista, Jasusta ja Milasta! Tästä on hyvä jatkaa suksille kuhan lunta vaan tulee

Pokaalipose:

Lähtö

Maalisuora

"juoksukorva" ja vaahtopää, kuva Mira Kastu

Milan MH luonnetesti

29.10.2011 - 22:31

Kävimme tänään MH tesissä Milan kanssa, kaasu pohjassa Mäntsälään koska olimme sattumusten kautta kuvitelleet menevämme Sdy:n testiin muutaman viikon päästä  ;D

Loppuarvioinnissa sanottiin että Mila on sosiaalinen ja erittäin leikkisä ja saalisviettinen koira  :love Reagoinnit uhkiin oli voimakkaat, erityisesti aaveisiin, joko juoksemalla kauemmas tai haukkumalla. Mila kuitenkin palautui heti eikä esimerkiksi haalarilla ja räminälaitteella muistanut enää uudestaan ohi kulkiessa että äsken oli tapahtunut jotain  ;D Lopputulemana myös alku- ja loppuleikki olivat aivan samanlaisia, Milalle ei siis jäänyt testistä mitään "hampaankoloon". Vaaleanpunainen viehe oli Milan mielestä paras!  :haha Ja tärkeintähän oli että ohjaaja ei reagoinut ampumiseen...

Osa-alueet:
1a. KONTAKTI  Tervehtiminen   
Torjuu kontaktia,  murisee tai yrittää purra   
Välttää kontaktia, väistää    
Hyväksyy kontaktin vastaamatta siihen, ei väistä   
Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen   
Mielistelevä kontaktinotossa, hyppii, vinkuu, haukkuu,
jne.                                                                                                                                       

1b. KONTAKTI Yhteistyö   
Ei lähden vieraan ihmisen  mukaan / Ei kokeilla   
Lähtee mukaan haluttomasti    
Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta   
Lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu TO:sta   
Lähtee mukaan hyvin innokkaasti, erittäin kiinnostunut TO:sta                                                                                                                     

1c. KONTAKTI Käsittely   
Torjuu murisemalla ja/tai yrittää purra   
Väistää tai hakee tukea ohjaajasta   
Hyväksyy käsittelyn    
Hyväksyy ja ottaa kontaktia   
Hyväksyy ja vastaa liioitellulla kontaktilla                                                                                                                                                            

2a. LEIKKI 1 Leikkihalu   
Ei leiki - ei osoita kiinnostusta    
Ei leiki - osoittaa kiinnostusta   
Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/ vähenee   
Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen   
Leikkii - aloittaa erittäin nopeasti ja on hyvin aktiivinen                                                                                                                                                

2b. LEIKKI 1 Tarttuminen   
Ei tartu esineeseen    
Ei tartu, nuuskii esinettä
Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla   
Tarttuu heti koko suulla    
Tarttuu heti, nappaa esineen vauhdista                                                                                    

2c. LEIKKI 1 Puruote ja taisteluhalu   
Ei tartu esineeseen    
Tarttuu viiveellä - irrottaa/pitää, ei vedä vastaan   
Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan/ Korjailee otetta   
Tarttuu heti koko suulla, vetää vastaan kunnes TO irrottaa   
Tarttuu heti koko suulla, vetää tempoo, ravistaa - kunnes TO irrottaa                                                                                                                                                   

3a. TAKAA-AJO    1.kerta
Ei aloita    
Aloittaa, mutta keskeyttää    
Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista   
Aloittaa kovalla vauhdilla  päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille   
Aloittaa heti kovalla vauhdilla juosten saaliin ohi, voi kääntyä saaliille                                                                                       

3b. TARTTUMINEN 1.kerta   
Ei kiinnostu saaliista/ Ei juokse perään   
Ei tartu, nuuskii saalista    
Tarttuu saaliiseen epäröiden tai viiveellä    
Tarttuu heti saaliiseen, mutta irrottaa    
Tarttuu heti saaliiseen, pitää sitä suussaan vähintään  3 sekuntia      


3a. TAKAA-AJO 2.kerta    
Ei aloita    
Aloittaa, mutta keskeyttää    
Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista   
Aloittaa kovalla vauhdilla  päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille   
Aloittaa heti kovalla vauhdilla juosten saaliin ohi, voi kääntyä saaliille                   

                                                                    
3b. TARTTUMINEN 2.kerta   
Ei kiinnostu saaliista/ Ei juokse perään   
Ei tartu, nuuskii saalista    
Tarttuu saaliiseen epäröiden tai viiveellä    
Tarttuu heti saaliiseen, mutta irrottaa    
Tarttuu heti saaliiseen, pitää sitä suussaan vähintään  3 sekuntia                                                                                                                                                                                             

4. AKTIVITEETTITASO    
Tarkkailematon, kiinnostumaton, passiivinen   
Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata   
Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja   
Tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen   
Toiminnot vaihtelevat nopeasti osion aikana/ Rauhaton koko ajan                                                                                                                                                                                          

5a. ETÄLEIKKI Kiinnostus   
Ei kiinnostu avustajasta    
Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja   
Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja   
Kiinnostunut avustajasta, yksittäisiä lähtöyrityksiä   
Erittäin kiinnostunut avustajasta, toistuvia lähtöyrityksiä                                                                                                                                                      

5b. ETÄLEIKKI Uhka/aggressio   
Ei osoita uhkauseleitä    
Osoittaa yksittäisiä (1-2) uhkauseleitä osion ensim. osassa   
Osoittaa yksittäisiä (1-2) uhkauseleitä osion ensim. tai toisessa osassa   
Osoittaa useampia uhkaus- eleitä osion ensim. osassa   
Osoittaa useampia uhkauseleitä osion ensim. ja toisessa osassa.                                                                                                                                                         

5c. ETÄLEIKKI Uteliaisuus   
Ei saavu avustajan luo    
Saapuu linjalle aktiivisen avustajan luo   
Saapuu piilossa olevan puhuvan avustajan luo   
Saapuu avustajan luo  epäröiden tai viiveellä   
Saapuu avustajan luo suoraan ilman apua                                                                                    

5d. ETÄLEIKKI Leikkihalu   
Ei osoita kiinnostusta    
Ei leiki - osoittaa kiinnostusta   
Leikkii - voi tarttua varovasti, mutta ei vedä   
Tarttuu, vetää vastaan, voi irrottaa ja tarttua uudelleen   
Tarttuu, vetää vastaan, ei irrota                                                                                                                                                   

5e. ETÄLEIKKI Yhteistyö   
Ei osoita kiinnostusta    
Kiinnostuu, mutta keskeyttää    
On kiinnostunut leikkivästä avustajasta   
Kiinnostunut leikkivästä sekä passiivisesta avustajasta   
Houkuttelee myös passiivista avustajaa leikkimään                                                                                                                                                

6a. YLLÄTYS Pelko   
Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti   
Kyykistyy ja pysähtyy    
Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista   
Pakenee enintään 5 metriä   
Pakenee enemmän kuin 5 metriä                                                                                    

6b. YLLÄTYS Puolustus/aggressio   
Ei osoita uhkauseleitä    
Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä   
Osoittaa useita uhkauseleitä   
Osoittaa useita uhkauseleitä ja muutamia hyökkäyksiä   
Osoittaa useita uhkauseleitä ja hyökkäyksiä, voi purra                                                                                       

6c. YLLÄTYS Uteliaisuus   
Menee haalarin luo, kun se on laskettu maahan/ Ei mene ajoissa    (ei mennyt ajoissa)
Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa   
Menee haalarin luo, kun ohjaaja seisoo sen edessä   
Menee haalarin luo, kun ohjaaja on edennyt puoliväliin   
Menee haalarin luo ilman ohjaajan apua                                                                                                                                                                                       

6d. YLLÄTYS Jäljellejäävä pelko   
Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä   
Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla   
Pieni niiaus tai nopeudenvaihtelu kerran, pienenee toisen ohituskerran jälkeen   
Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintään kahdella ohituskerralla   
Voimakas pelko, voi lisääntyä jokaisella ohituskerralla                                                                                                                                                      

6e. YLLÄTYS Jäljellejäävä kiinnostus   
Ei osoita kiinnostusta haalariin   
Pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria yhdellä ohituskerralla   
Pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria väh. kahdella ohituskerralla   
Puree haalaria tai leikkii sen kanssa, kiinnostus vähenee   
Puree haalaria tai leikkii sen kanssa väh. kahdella ohituskerralla                                                                                          

7a. ÄÄNIHERKKYYS Pelko   
Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti   
Kyykistyy ja pysähtyy    
Väistää kääntämättä pois katsettaan   
Pakenee enintään 5 metriä    
Pakenee enemmän kuin 5 metriä                                                                                                                                                      

7b. ÄÄNIHERKKYYS Uteliaisuus   
Ei mene katsomaan    
Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja  houkuttelee koiraa   
Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja seisoo sen vieressä   
Menee räminälaitteen luo kun  ohjaaja on edennyt puoliväliin   
Menee räminälaitteen luo ilman apua                                                                                                                                                         

7c. ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä pelko   
Ei minkäänlaisia liikkumis-nopeuden vaihteluita tai väistämistä   
Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla   
Pieni niiaus tai nopeudenvaihtelu kerran, pienenee toisen ohitus- kerran jälkeen   
Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintään kahdella ohituskerralla   
Voimakas pelko, voi lisääntyä jokaisella ohituskerralla                                                                                       

7d. ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä kiinnostus   
Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan   
Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta yhdellä ohituskerralla   
Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta väh. kahdella ohitus- kerralla   
Puree laitetta tai leikkii sen kanssa, kiinnostus vähenee   Puree laitetta tai leikkii sen kanssa väh. Kahdella ohituskerralla                                                                                    

8a. AAVEET Puolustus/aggressio   
Ei osoita uhkauseleitä    
Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä   
Osoittaa useita uhkauseleitä   
Osoittaa useita uhkauseleitä ja muutamia hyökkäyksiä   
Osoittaa uhkauseleitä ja useampia hyökkäyksiä                                                                                             

8b. AAVEET Tarkkaavaisuus   
Yksittäisiä vilkaisuja, ja sen jälkeen ei kiinnostusta/ Ei kiinnostu lainkaan   
Katselee aaveita silloin tällöin    
Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko ajan toista   
Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja   
Tarkkailee molempia aaveita koko osion ajan                                                                                                                           

8c. AAVEET Pelko   
On ohjaajan edessä tai sivulla   
On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, pientä välimatkanottoa   
On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, vaihtelee paon ja kontrollin välillä   
On enimmäkseen ohjaajan takana, vaihtelee paon ja kontrollin välillä   
Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee paikalta / Pakenee                                                                                                                           

8d. AAVEET Uteliaisuus   
Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun pois / Ei mene ajoissa   
Menee katsomaan, kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja houkuttelee koiraa   
Menee katsomaan, kun ohjaaja seisoo avustajan vieressä   
Menee katsomaan, kun ohjaaja on edennyt puoleenväliin   
Menee katsomaan ilman apua   
                                                         

8e. AAVEET Kontaktinotto aaveeseen   
Torjuu kontaktia/ Ei mene ajoissa   (Ei mene ajoissa)
Hyväksyy avustajan tarjoaman kontaktin, mutta ei vastaa siihen   
Vastaa avustajan tarjoamaan kontaktiin   
Ottaa itse kontaktia avustajaan   
Innostunutta kontaktinottoa avustajaan, esim. hyppii tai vinkuu                                                                                          

9a. LEIKKI 2 Leikkihalu   
Ei leiki - ei osoita kiinnostusta    
Ei leiki - osoittaa kiinnostusta   
Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/ vähenee   
Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen   
Leikkii - aloittaa erittäin nopeasti ja on hyvin aktiivinen                                                                                          

9b. LEIKKI 2 Tarttuminen   
Ei tartu esineeseen    
Ei tartu, nuuskii esinettä    
Tarttuu esineeseen viiveellä  tai etuhampailla   
Tarttuu heti koko suulla    
Tarttuu heti, nappaa esineen vauhdista                                                                                                                           

10. AMPUMINEN    
Ei häiriinny, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin välinpitämätön   
Häiritsevyys lisääntyy leikin/passiivisuuden aikana, sen jälkeen välinpitämätön   
Kiinnostuu laukauksista, yleisöstä tms, mutta palaa leikkiin/passiivisuuteen
Keskeyttää leikin/ passiiv., lukkiutuu yleisöä, laukauksia tms kohden, ei palaa leikkiin/ passiivisuuteen   Häiriintynyt, pelokas /  Yrittää paeta / Ohjaaja luopuu ampumisesta   

*Myöhemmin lisättyä: Milan MH video!!!* www.youtube.com/watch

BH kuvia

18.10.2011 - 21:20

Sain jotain kuvia kokeesta, video onkin edellisessä päivityksessä Kiitos Miralle kuvien muokkailusta, Sannalle kuvaamisesta!

Mila on vähän paksu, tiedän...

Juoksua

Hidas kävely

Henkilöryhmä

Liikkeestä maahan

Luoksetulo (törmäys josta pomppu taaksepäin..)

Ohi on Ei vaan, sitten oli vielä paikallaanmakuu. Katsoin videon läpi jossa oli koko paikallaanmakuu. Aika hienosti Mila makaa tapittaen 95% ajasta minua. Pariin otteeseen se kääntyy nuolemaan vatsaansa ja kerran se vaihtaa asentoaan. Arvosana oli erinomainen, mutta itse kuulin että Mila piippasi vienosti lähes koko ajan....Muutoin tuli kehut erinomaisesta kontaktista ja seuraamisesta. Kritiikkiä tuli siitä että otin 30 askeleen sijaan 26 askelta kun jätin istumaan. Katsoin videolta että harppasin viimeisen askeleen joten kyllä siinä oli vähintään 27 askelta

BH Viva'la Rosa Geneva Rosa

15.10.2011 - 19:30

Mila suoritti tänään BH kokeen hyväksytysti TKK:n kokeessa, tuomarina Jorma Impilä. Jännitys oli taas aika maksimaalinen kun suoritti uuden koiran kanssa eikä tiennyt miten se reagoi puolestaan minun jännitykseen. Jos mahdollista, niin Mila tuntui tsemppaavan, pomppiihan se nyt hirveän paljon, mutta sillä on aika korrekti paikka ja poikitustakin vain jossain kohdissa. Pari teknistä virhettä tuli, mutta kokonaisuus hyvä. Liikkeestä istu tuli liikevirhe, Mila meni maahan ja luoksetulossa aika paha törmäys. Muuten kaikki meni tasolla erinomainen.  Kuvia varmaan myöhemmin mutta tässä video

www.youtube.com/watch

Pihlalle Toko ALO 1-tulos ja luokkavoitto :)

24.09.2011 - 16:41

Tänään napsahti toinen ykköstulos mukavasti luokkavoitolla Turussa ! Eli Toko ALO I-tulos, 184p, KP ja luokkavoitto! (11 osallistujaa) Pisteet:

Luoksepäästävyys: 9,5

Paikalla makaaminen: 9,5

Seuraaminen kytkettynä: 9,5

Seuraaminen taluttimetta: 9,5

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 8,5 (tuomari rokotti "kovasta" käskystä)

Luoksetulo: 9

Seisominen seuraamisen yhteydessä: 9

Estehyppy: 9

Kokonaisvaikutus: 9

Kuvaa ruskeasta höppänästä:

 

Milan keskiviikkohupia- takkipurut

14.09.2011 - 21:09

Mila halusi karistaa nätinkoiran-leiman otsaltaan ja pääsi keskiviikkohommiin, eli puruihin. Tämä oli toinen kerta takkiin puretusta. Ensimmäisellä kerralla Mila puri empimättä takkiin ja olin ehkä vähän yllättynyt, luulin että siinä olisi ollut kynnys kun ei ole hihaa, mutta ei. Aika etevä ja rohkea pieni suojelukoira Videota en pysty kyllä ihan nauramatta katsomaan, kun Makke vetää tanssiaskelia Milan kanssa...

Takkipurujen tarkoitus on vahvistaa koiraa.

www.youtube.com/watch

ROP Mila

11.09.2011 - 17:11

Tänään Raisiossa Mila eli Viva'la Rosa Geneva Rosa Nuo ERI1, SA, PN1, SERT ja ROP!!! Vähänkö olin ylpeä "rumasta" ankanpoikasesta josta oli kuoriutunut kaunis joutsen. Junnuluokissa Mila on ollut vielä selkeästi kehittymätön ja parissa viime näyttelyssä on ollut hilkulla kyllä se sertin napsahtaminen mutta nyt oli kaikki kohdallaan ja sieltä se tuli. Tuomarina Tijana Konrad ja arvostelu:

"Head type to breed. Teeth correct. Cheast deep enought. Back strong, good lines. Good leg angules. Tail well set, carried. Exc.presentation."

Koiria oli 13, joista 10 narttuja joten kyllä meillä "vastuksiakin" oli. Muutamia kuvia, kehässä Milan esitti sijoittaja Johanna Rantanen ja hänelle suuri kiitos! Aika huippu vkoloppu, Pihlalle tokotulos ja Milalle näyttely, sinällään koomisessa asetelmassa koska Mila on meillä enemmän se käyttökoira ja Pihla näyttö

Toko ALO1-tulos :)

10.09.2011 - 23:56

No napsahtihan se viimein ykköstulos kaiken jälkeen :) Ei voinut iloisempi olla tästä työvoitosta. Tulos siis TOKO ALO1 175p ja luokassa sijoituttiin 3. (12 koirakkoa). Tuomari oli tosi tiukka, avoimessa ei tullut yhtäkään ykköstulosta. Alokkaassa antoi ehkä hiukan helpommin pisteitä (oikeutetusti), mutta minullekkin huomautti monesta asiasta mikä pitäisi olla tokossa erilailla kuin pk:ssa ja tästä lähti meidän pisteitä esim. seuraamisessa. Pisteet:

Luoksepäästävyys: 10

Paikalla makaaminen: 10

Seuraaminen kytkettynä: 9

Seuraaminen taluttimetta 8 (tuomarin mielestä mun kädet oli väärässä paikassa sivulla, kun niiden olisi pitänyt olla koukussa??)

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 9

Luoksetulo: 8 (törmäsi, miksei se treeneissä koskaan törmää)

Seisominen seuraamisen yhteydessä:  8,5

Estehyppy: 8,5 (en tiedä mistä ihmeestä pisteet lähti kun oli ihan samanlainen kun viimeksi oli kympin arvoinen)

Kokonaisvaikutus: 9 (olin ihmeissäni näinkin hyvästä, kun jäi fiilis ettei tuomari oikein tykännyt dobbereista)

Jos Auran Nuuskujen sivulle tulee kuva voittajakolmikosta niin nappaan sen kuvan sieltä mutta tässä on meidän pieni poseeraus minimaalisen pystin kanssa

Kirjoittaja

Blogia kirjoittaa 4.vuoden hammaslääketieteen opiskelija. Kerron elämästä Pihlan ja Milan kanssa, jotka ovat -08 ja -10 syntyneet dobermann nartut. Lähinnä tämä blogi on Pihlan ja Milan treenipäiväkirja, sekä kuviakin päivitellään usein. Joskus mukana vilahtaa arabiruuna Peetu, joka on ollut omistuksessani vuodesta -00 alkaen.

Harrastuksiin Pihlan kanssa kuuluu pk-tottis sekä myös toko, esineruutuilu, metsäjälki (+pelto), canicross ja muut vetohommat, sekä näyttelyissäkin käydään.

Milan harrastuksiin kuuluu tottis, peltojälki (+tulevaisuudessa myös metsäjälki), purutreenit, esineruutu, pk-viesti ja vetolajeina canicross ja hiihto. Näyttelyissä pyörähdetään myös.

Olen myös innokas harrastelijavalokuvaaja, kohteena lähinnä koirat ja hevoset. Kamerana toimii Canon Eos 1000D ja objektiiveina 18-55/3.5-5.6 IS ja 55-250/4-5.6 IS.

 

 

 

 

 

 

9.4.2009 ->